Tervehdys kaikille treenaajille ja aloitteleville sellaisille. Valitsin tuohon otsikoksi aivan tarkoituksella melkoisen kliseen, jonka jokainen on kuullut. Jopa Westerosissa varaudutaan tähän sometulvaan paremmin kuin tulevaan talveen. Tämä on se hetki, kun ihmiset tekevät pyhiä päätöksiä ja motivaatiolauseet täyttävät netin. Onneksi/valitettavasti tämä into yleensä lopahtaa hyvin nopeasti.
Yritän tässä olla tippumasta perinteiseen motivaatiopaasaus bullshit -ansaan. Itsekin harrastan uuden vuoden lupauksia ja päätöksiä. Osassa niistä olen onnistunut ja osassa en. Vuosien varrella olen tehnyt jonkin verran itsetutkistelua ja analyysia omien onnistumisien ja epäonnistumisien kohdalla.
Minusta uusi vuosi on aina mahdollisuus koeponnistaa itsensä. Päätöksessä pysyminenhän vaatii sitkeyttä, määrätietoisuutta, päättäväisyyttä ja ennen kaikkea priorisointia. Näistä kaikki on varsin ihailtavia piirteitä. OK.. Kyky priorisoida ei ole piirre mutta ratkaisevan tärkeä palikka kuitenkin. Harva meistä on sellainen Houdini, että pystyisi yhtäkkiä taikomaan itselleen lisää aikaa. Aikaa uusille jutuille on siis tehtävä priorisoimalla tai tehostamalla jo olemassa olevia asioita.
Miettiessäni omia epäonnistumisia ja onnistumisia, tietyt tekijät nousevat sieltä aina esille. Epäonnistuneissa päätöksissäni ja tavoitteissani olen aina ollut epäspesifi. Olen saattanut esim. päättää, että nyt tulevana vuonna laitan tietokoneen ja puhelimen kiinni tuntia aikaisemmin ennen nukkumaan menoa. Just joo.. Who was I kidding.. Tuntia aikaisemmin… Lopputulos oli, että istuin koneella aivan yhtä myöhään kuin aikaisemminkin – kävin vain tuntia myöhemmin nukkumaan ja olin aamulla väsyneempi. Olisi pitänyt laittaa itselleen selvä kellonaika, milloin se puhelin ja kone menee kiinni. Pitää olla siis hyvin spesifi siinä mitä haluaa saada aikaiseksi. Silloin siitä on todella paljon vaikeampi luikerrella irti. Ihminen on nimittäin hämmästyttävän hyvä puhumaan itselleen paskaa.
Onnistumisista taas olen löytänyt yhdistäviksi tekijöiksi realistisuuden ja halun. Puhutaanpa hetki tästä realistisuudesta. Minusta tavoitteen pitää aina olla realistinen ja sellainen mihin liittyy todella vahva halu. Realistisuus tulee siitä, että tavoite on mahdollista saavuttaa ns. järkevissä aikamääreissä. Ei ole mitään järkeä asettaa itselleen tavoitetta, ”haluan olla fitissä rantakunnossa 2016”, jos ei ole edelliseen 10 vuoteen juurikaan liikkunut. Ei tule tapahtumaan, joten miksi mennä miinaan jo heti alussa ja pedata se pettymys valmiiksi. Tuossa tapauksessa parempi tavoitteen asettelu voisi olla vaikkapa ”teen 3 tai 4 hyvää treeniä joka viikko kesään asti”.
Halu on tärkeä, koska jos tavoite itsessään on jo palkinto, silloin halu tulee automaattisesti. Halua seuraa yleensä motivaatio. Ihminen joka haluaa jotain, on usein motivoitunut. Valitse siis sellaisia tavoitteita joissa koet, että itse saavutus on jo palkinto itsessään. Esimerkki tästä voisi olla vaikkapa aloittaa pyöräily, jotta voisi ajaa jonkin mielettömän hienon reitin jossain päin maailmaa tai Suomea. Tai vaikkapa venyttelyn aloittaminen sen takia, että pystyy seuraavaksi alkavalla tanssikurssilla (kurssi on siis se palkinto) tekemään hienoja liikkeitä parantuneen liikkuvuuden vuoksi, on aika hemmetin hyvä tavoite.
Älä tipu vaunusta. Pyri siihen, että et antaisi kertaakaan periksi. Vaunusta kun tippuu kerran, saa juosta taas melkoisen matkan perässä, jotta pääsee kyytiin. Pidä päätöksestäsi kiinni jopa hieman neuroottisesti ja pyri siihen, että yksikään kerta ei jäisi välistä. Kerran kun lipsahtaa, kynnys antaa itselleen periksi toistamiseen madaltuu aina kohtuuttoman paljon.
Viimeinen asia minkä haluan nostaa loppuun on priorisointi. Älä tee päätöstä, jota et ole priorisoinut. Mitä uutta tahansa päätätkin ottaa elämääsi, se on jostain pois. Mieti siis, mistä olet valmis luopumaan, jotta uusi päätöksesi voi pitää. Kirjoita tai sano itsellesi ääneen, että mistä voit tinkiä. Tämän ajatustyön tehtyäsi olet jo monta askelta lähempänä onnistumista.
Hyviä uusia vuosia siis kaikille. Tehkää hyviä päätöksiä ja tavoitteita uudelle vuodelle.
- Samu

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti