maanantai 21. joulukuuta 2015

Varmistuksen jalo taito


Tämä on nyt osoitettu kaikille salimarkoille, pro-nostajille, liikunnanalan ammattilaisille ja oikeastaan kaikille, ketkä salilla toimivat painojen kanssa. Itse olen pyörinyt saleilla todella paljon - niin harjoittelijana kuin työni puolesta. Kuten jokainen tietää, siellä näkee monenlaista ja monen tasoista harjoittelijaa, joista osan varmistusten katsominen on saanut kylmät väreet kulkemaan selkäpiirtä pitkin. Välillä nimittäin näkee niin hirveitä suorituksia varmistajilta.
Nämä potentiaalisesti vaaralliset tilanteet, joita olen vuosien varrella nähnyt, eivät ole syntyneet välinpitämättömyydestä eivätkä ilkeydestä. Syynä on yksinkertaisesti se, että ei ole tiedetty mitä ollaan tekemässä. 

Äärimmäinen esimerkki epäonnistuneesta varmistuksesta. Jos käytätte varmistajia, suosittelen katsomaan, vaikka olisit vähän herkkänahkaisempikin.

Tarkoitus ei ole pelotella, vaan ehkäistä turhia loukkaantumisia. Varmistaja oli todella huolimaton ja nostaja kuoli. Welcome to snap city niin sanotusti.

Mitä varmistaminen on?

Varmistamista tarvitaan silloin, kun harjoittelija haluaa treenata omilla ylärajoilla ja viedä lihaksena aivan loppuun asti - joskus jopa ylikin. Tällöin vaarana on se, että viimeistä toistoa ei enää jaksakaan tehdä ja painojen alle jäädään ns. pinteeseen. Toimittaessa äärirajoilla on aina olemassa katastrofaalisen loukkaantumisen/tajunnan menetyksen riski. Tällöin suoritus keskeytyy ja pahimmillaan epäonnistunut/keskeytynyt suoritus tai nosto voi johtaa siihen, että jäädään painojen alle. Putoava kuorma voi johtaa vakavaan lisävammaan tai jopa joissain tapauksissa kuolemaan. Varmistajan tehtävänä on nimensä mukaisesti varmistaa, että näin ei pääse käymään missään olosuhteissa. Varmistaja koppaa kuorman/avustaa liikkeen loppuun, mikäli jostain syystä suorittaja ei enää näin kykenisi tekemään.

Vastuu on toki aina harjoittelijalla. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hän päättää tehdä itselleen potentiaalisesti vaarallisen suoritteen ja hän itse valitsee kenet ottaa varmistajakseen. Älkää nyt missään nimessä taas käsittäkö väärin - mulla ei ole mitään kovia sarjoja tai painoja vastaan. Omia rajoja on hyvä haastaa, mutta pitää vain tietää kuka koppaa, jos ei onnistu. Harjoittelijan pitää myös tietää omat rajansa tiettyyn pisteeseen asti. Vastuuta ei voi ulkoistaa.

Miten varmistan turvallisesti?

1. Tiedä mitä olet tekemässä - tunne liike, tunne harjoittelija, tunne varmistustekniikka.
2. Käy läpi varmistustilanne harjoittelijan kanssa ennen painojen laittamista. Eli kommunikoi harjoittelijan kanssa.
3. Arvioi omat voimasi oikein. Jos sun maksimikyykky on 70 kg niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, että lähdetkö yksin varmistamaan 140 kilon kyykkyä.
4. Sijoittaudu oikein ja anatomisesti vahvaan asentoon.
5. Liiku aina liikkeen mukana, jotta mahdollisesti putoava kuorma ei kerkeä kerätä liike-energiaa. Tällöin pysäyttäminen muodostuu mahdottomaksi.
6. KESKITY JA SEURAA LIIKETTÄ. Jos raavit kassejasi tai mietit seuraavia Salattuja elämiä niin silloin jotain sattuu. Ole siis aina hereillä ja valmiina reagoimaan.

Voiko kaikkia liikkeitä varmistaa?

Ei voi, eikä ole tarkoituksen mukaista. Esim. maastavedossa epäonnistunut suoritus ei johda loukkaantumiseen koska ei ole vaaraa, että harjoittelija jäisi painojen alle. Tällöin varmistajia ei siis kannata käyttää, ellei halua jättää heidän varpaitaan painojen alle.

Varmistaminen ja pakkotoisto eivät ole sama asia.

Joo.. tiedän tiedän. Tää menee jo vähän kettuilun puolelle mutta on ihan pakko sanoa. Jos toisen penkkimaksimi on 50 kg ja tankoon laitetaan 100 kg. Sitten toinen nostaa ja toinen varmistaa. Tämä tarkoittaa, että penkkaaja tekee penkkipunnerrusta ja sitten varmistaja tekee maastanostoa/maastavetoa. No ei tässä ole mitään järkeä kun voi treenata omineenkin. Eli varmistajan tehtävä ei ole nostaa puolta kuormasta vaan ainoastaan huolehtia turvallisuudesta sekä auttaa tarvittaessa viimeisessä.

Alla on esimerkkejä yleisimmistä varmistuksista. Nostakaa isosti ja be safe, not sorry !




Pidä kädet irti tangosta (yllä), kunnes liike pysähtyy tai lähtee vajoamaan (alla).
Liikkeen pysähtyessä, jatka liikettä minimaalisella voimalla.



 
Sijoittaudu niin, että saat itse anatomisesti hyvän nostoasennon.

 

 
Esimerkki koukkuotteesta.

Tämä enemmän avustus kuin varmistus leuanvetoon.
 
Sijottaudu niin, että saat jalat mukaan varmistukseen.

 
Kyykkyä yksin varmistettaessa täytyy uskaltaa mennä lähelle.


Pystypunnerrus istuen.
Pystypunnerrus seisten. Älä varmista ranteesta, vaan kyynärnivelen tuntumasta.


Esimerkki pystypunnerruksen varmistamisen tanko-otteesta.


 - Samu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti