sunnuntai 14. elokuuta 2016

Vatsasi on kunnossa, kun et huomaa sitä



Moni kärsii erilaisista suoliston aiheuttamista vaivoista - turhaan. Ja mikä pahempaa, hyväksyy sen "normaalina".

Tässä on hiljattain julkaistu kaksi todella hyvää kirjoitusta suolisto-ongelmista ja niiden mahdollisista aiheuttajista sekä vaikutuksista. Ajattelin jakaa näistä ajatuksia, koska minulla on asiasta omakohtaista kokemusta. Olin 22-vuotias, kun siirryin gluteenittomaan ruokavalioon. Se on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä – ainakin terveyteeni liittyen.

Pienestä pitäen oli kärsinyt vatsaongelmista. Välillä vatsaa koski ja välillä oli ilmaa. Oireisiini kuului myös ajoittainen ruokahaluttomuus, kuvottava olo ja stressivatsa. Jälkimmäinen oli huvittava, koska aina stressaavassa tilanteessa tai sitä odottaessa sain juosta koko ajan vessassa. Kävin eri lääkäreillä vatsaoireisiini liittyen ja minulle määrättiin happosalpaajia, mutta niiden toimesta oma terveyteni meni vain huonompaan suuntaan. Ratkaisua ei löytynyt, joten olin hyväksynyt, että ”sinulla on vain heikko vatsa”. ISO VIRHE.

Omaan normaaliin ruokavaliooni ei kuulunut hirveästi viljatuotteita. Tämä ei ollut mitenkään tietoinen valinta, vaan enemmänkin oma preferenssi. En sitten osaa sanoa, olinko alituisesti ajautunut tähän. Tilanne lähti purkautumaan vasta, kun oireet viimein eskaloituivat. Tästä saan kiittää Personal Training -lisenssiopiskelun alkamista Vierumäen Urheiluopistolla. Siellä oli ruokailun yhteydessä aina tuoreita leivonnaisia ja ihanaa tuoretta leipää. Minä sitten pistellä mussutin niitä oikein kunnolla. Ja alkoi tapahtua. 


Rakkauteni leivonnaisiin johti lopulta oireiluni syyn löytymiseen.

Kyseinen koulutus oli viikonloppuopiskelua ja aina jokaisen viikonlopun jälkeen oloni oli huono. Tähän olin tottunut, mutta kyseisen vuoden aikana olin aina yhden kuukauden terveenä ja heti seuraavan kuukauden kipeänä, eli minulla oli sinä vuonna kuusi flunssaa. Se havahdutti minut ja aloin vakavissani miettiä, että ”nyt ei ole kaikki kohdallaan”. Liikuin paljon, söin hyvin ja elin muutenkin terveellisesti. Minun ei siis pitäisi olla kipeänä koko ajan, vaan päinvastoin. Laadin perusteellisen listan immuniteettiini vaikuttavista asioista ja aloin poissulkemaan niitä yksi kerrallaan kokeilemalla. Suolisto oli listan häntäpäässä. Lopulta pääsin sinne asti ja hakeudun Medilife-nimiseen hoitolaitokseen. (Medilife tuottaa biolääketieteen palveluita ja funtionaalisen ravitsemusalan ohjausta.) Kyseiseen hoitolaitokseen päädyin sen takia, että eräs ystäväni oli siellä töissä.

Siellä ravintoni analysoitiin perusteellisesti. Sain ohjeeksi olla kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla. Parissa viikossa huomasin oloni hieman kohentuneen ja kuukauden päästä oloni oli parempi. Sanoessani, että ”oloni oli parempi”, tarkoitan sillä sitä, että oloni oli hieman energisempi ja vähemmän tukkoinen. Mitään muuta en tehnyt kuin jätin ravinnostani gluteenin pois. Palasin kuukauden jälkeen ja sain ohjeen olla vielä toisen kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla. Oloni jatkoi paranemistaan. Tärkein oli se, että en enää "tuntenut/huomannut" vatsaani. Vatsaani ei koskenut eikä minulla ollut ilmavaivoja. Tärkeimpänä kuitenkin oli se, että säännöllisen epäsäännöllisesti esiintynyt kuvottava olo oli poissa. Myös sairastelukierteeni katkesi. Myöhemmin huomasin, että isona bonuksena stressivatsani oli kadonnut. Stressaavassa tilanteessa vatsani ei enää ilmoitellut itsestään millään tavalla.

Itse olen luontaisesti skeptinen ihminen. Kysyin minua hoitavalta funktionaaliseen ravitsemukseen erikoistuneelta ihmiseltä, että pystyisikö ongelmaani varmistamaan mitenkään kliinisesti. Oli kaksi vaihtoehtoa. Palata gluteenia sisältävään ruokavalioon ja tähystyksen kautta etsiä kliinistä keliakiaa toteamalla, että vatsani suolinukka on vaurioitunut. Ei kiitos, en vaihtaisi tätä uutta hyvää oloani mistään hinnasta. 

Toinen vaihtoehto oli vähemmän kliininen geenitesti. Kahdella tunnetulla geenillä on mahdollisuus altistaa keliakialle. Jos ihmisellä on edes toisen näistä geeneistä, on hänellä mahdollisuus sairastua keliakiaan.  Päätin mielenkiinnosta mennä tähän testiin, vaikka en sillä Kelan apurahoja saisikaan. Hopsista, minulla oli molemmat geenit. Tämän todettuani ei ollut enää mitään epäselvyyttä, jatkaisinko gluteenittomalla ruokavaliolla. Nyt on seitsemäs vuosi menossa ja hyvin menee vatsan suhteen. 

Tämä oli minun tarinani. Tarinan opetus on se, että ÄLÄ USKO JOS JOKU SANOO, ETTÄ SINULLA ON HEIKKO VATSA. Jos kliiniset sairaudet on suljettu pois, niin suolistosi ja vatsasi hyvinvointiin löytyvät avaimet ravitsemuksestasi. Silloin suosittelen hakeutumaan ammattilaisen puoleen.

Ongelmana on pitkään ollut se, että kliininen koululääketiede ei ole tunnustanut viljayliherkkyyden olemassaoloa. On suhtauduttu asiaan niin, että ”sinulla joko on keliakia” tai "sitten viljat sopivat oikein hyvin suolistollesi". Nyt alkaa kuitenkin olemaan vahvoja viitteitä siitä, että asia ei ole noin mustavalkoinen. On myös olemassa välimalli, jossa viljat aiheuttavat eri asteisia ongelmia jos ne eivät syöjälle sovellu.

Lisää aiheesta Helsingin Sanomien artikkelissa:
http://www.hs.fi/ruoka/a1470364969519?ref=a-luet-#8

Olen tehnyt myös mielenkiintoisia havaintoja suolistosta omalla fysiikkavalmentajan / Personal trainerin urallani. Minulla on ollut asiakkaina ylikunnosta kärsiviä urheilijoita ja tavoitteellisia kuntoilijoita. (Ylikunto on toinen, jota kliininen koululääketiede ei tunnusta tai kykene määrittelemään.) Useammassa kuin yhdessä tapauksessa fyysinen kunto on lähtenyt selvästi kohoamaan välittömästi, kun suoliston ja vatsan tila on parantunut. Tämä ei välttämättä tarkoita aina vain gluteenittomuudella asian korjaamista. Suolisto on yksilö, sitä voi ärsyttää monet eri tekijät, ja on tärkeää löytää juuri ne itselle ongelmia aiheuttavat asiat/raaka-aineet. 

Suolistosta mielenkiintoinen artikkeli:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/19/suoliston-bakteerit-ja-mielen-terveys

Yhteenveto tästä kirjoituksesta. En ole ravitsemusterapeutti enkä sellaista yritäkään leikkiä. Oma ravitsemusalan koulutukseni on suppeampi, mutta riittävä työhöni ja osaan tunnistaa ongelmat, kun kohtaan niitä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että ns. lääketieteen ammattilaisetkaan eivät tiedä kaikkea eivätkä ole kaikkivoipia, joten myöskään heitä ei kannata sokeasti uskoa.

Kirjoituksessani esittämät väittämät eivät perustu kliiniseen tieteeseen, vaan omaan kokemuspohjaan ja empiiriseen kokemukseen vuosien asiakastyöstä. Gluteeniton ruokavalio ei ole mikään pyhä, kaiken ratkaiseva Graalin malja. En suosittele kenellekkään siirtymistä gluteenittomaan ruokavalioon ilman ravitsemusalan ammattilaisen konsultaatiota ja perusteellisia tutkimuksia. Muoti-ilmiönä tuo gluteeniton ruokavalio on minusta todella hölmö, vaikkakin vahingossa se kyllä väistämättä korjaa joidenkin suolisto-ongelmat. Ne kenellä ongelma on muualla, ei tule saamaan siitä apua.

Kirjoitan vielä erikseen jatkossa blogikirjoituksen gluteenittomasta ruokavaliosta. Käsittelen siinä sen kanssa elämistä, hyötyjä ja haittoja sekä annan hyviä vinkkejä siihen.

Lopetan tämä sanoihin: Jos suolistosi tai vatsasi voi huonosti, älä tyydy tilanteeseen vaan etsi siihen määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti ratkaisua. Lopussa kiitos seisoo.


- Samu
P.S. Keliakiasta löytyy lisää tietoa mm. Keliakialiiton sivuilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti